Miksi Peppi Pitkätossu oli oikeassa?

TESI:n hiljattain julkaistussa monimuotoisuuskatsauksessa kävi ilmi, että tänä päivänä viidennes pääomasijoitustiimiläisistä Suomessa on naisia. Suunta on reilusti parempaan suuntaan: naisten määrä alalla on tuplaantunut viime vuosina ja nuortenkin määrä kasvanut tasaisesti.

Myös tekniikan opiskelijoiden puolelta kuuluu hyvää: Teknologiateollisuus ry:n mukaan alan yliopistokoulutuksessa ennätykselliset 36% ensisijaisista hakijoista oli naisia vuonna 2022.

Nämä lukemat luovat uskoa. Tekemistä on kuitenkin vielä: State of European Tech -organisaatio kertoo ansioituneessa raportissaan, että yli 90% nostetuista VC -rahoista menee edelleen miestiimeille.

Tarvitsemme myös akateemista diversiteettiä

Haluan uskoa, että mitä enemmän saamme myös nuoria naisia kirjoittamaan pitkän matematiikan, hakeutumaan tekniikan alan opintoihin ja teknologiateollisuuteen töihin, yrittäjiksi, konsulteiksi tai pääomasijoitusalalle, sitä enemmän myös koulitsemme diversiteettiä kasvamaan erilaisiin tiimeihin. Näin jatkossa nähdään diversiteettiä niin teknologiayrittäjien parissa kuin rahoitusta jakavissa sijoittajatiimeissäkin.

On myös tärkeää, että osa ihmisistä ei hakeudu tekniikan alalle. Tarvitsemme jatkossa yhtä lailla koulutustaustadiversiteettiä: teknillisessä korkeakoulussa kun ei keskitytä vaikkapa ihmisten käyttäytymisen tai kulttuurin ymmärtämiseen ja kehittämiseen, sosiaalisten tilanteiden hallintaan ja empatiaan. Myös nämä asiat ovat tärkeitä, kun halutaan rakentaa menestyviä sijoitustiimejä, johtoryhmiä, hallituksia.

Jokaisen tulisi voida suuntautua siihen, mihin tuntee vetoa ja mielenkiintoa, ja hyödyntää vahvuuksiaan ja inspiraationsa lähteitä (työ)elämässä. Saada tukea ja mahdollisuuksia riippumatta sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, iästä tai etnisestä taustasta. On tärkeää rohkaista ihmisiä tutustumaan itseensä, jotta jokainen voi itse tunnistaa omat vahvuutensa ja kiinnostuksensa kohteet, ja saada mahdollisuuden tarttua niihin rohkeasti.

"Jos on tavattoman vahva, täytyy olla myös tavattoman kiltti"

Peppi Pitkätossu on oivallinen roolimalli. Hänen elämässään on selvästikin rajoitteita – äiti menehtynyt, isä ties missä – mutta Peppi uskoo itseensä, ottaa tukea vastaan muilta (Tommi, Annika) ja hänellä on ympärillään uskollinen ydintiimi (hevonen, Herra Tossavainen). Näillä eväillä Peppi tekee juurikin mitä huvittaa, välittämättä muiden hänelle asettamista rajoituksista.

Haastan jokaisen etsimään sisäistä Peppiään! Kun pääsemme edes ajatuksen tasolla murtautumaan ympäristön normeista ja itse itsellemme asettamistamme rajoituksista, puhumattakaan meitä helposti rajoittavasta epäilevästä sisäisestä puheesta, rohkaistumme havainnoimaan mahdollisuuksiamme laajemmin. Saatamme myös tulla myötämielisemmiksi muiden ihmisten pyrkimyksille ja ideoille. Näillä eväillä luodaan paitsi onnea ja hyvinvointia, myös puhdasta arvoa kasvaneen innovatiivisuuden, motivaation ja tuottavuuden nimissä, sukupuoleen ja ikään katsomatta.

Leave a Comment